Site icon Language Path

Oma suomi 1

Oma suomi 1

Oma suomi 1 PDF,MP3
Oma suomi 1

Käsisässä on uusi suomen kielen oppikirja aikuisille. Teos vastaa vuoden 2012 alussa julkistetun Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman asettamiin tavoitteisiin. Opetussuunnitelma tähtää kieli- ja viestintätaidon kasvattamiseen ja kielen oppimisen liittämiseen osaksi kaikkea elämää. Sama pyrkimys on vuonna 2013 julkaistun (OPH:n rahoittaman) Sukimo-hankkeen työllä, jossa opetussuunnitelman suuntaviivoja on tarkennettu yksityiskohdiksi. Tämä kirja on laadittu näiden suunnitelmien viemiseksi arkeen, opettajan ja suomen kielen oppijan työkaluksi.

Uutta kirjaa tarvitsevat ennen kaikkea uudet suomalaiset. Tämän teoksen lukijaksi on ajateltu kotoutuja – aikuinen, jolla on moninaiset tarpeet joka-päiväiseen suomen kielen käyttöön. Siksi kirjassa on muun muassa runsaasti sanastoaineksia ja kuunteluita. Kaikkia kielen osa-alueita toki harjaantutetaan: kirjan kappaleet sisältävät omat osionsa myös puheelle, rakenteille, teksteille ja kirjoittamiselle.

Kirja on ensisijaisesti tarkoitettu käytettäväksi luokkaopetuksessa, ja monissa sen tehtävissä oppijaa opastetaankin toimimaan yhteistyössä muiden opiskelijoiden kanssa. Kun kieli toimii yhteisön työkaluna, se kehittyy jatkuvasti.

Kirjan kappaleiden lopussa on lukijan omat sivut. Ajatuksena on virittää lukija kiinnittämään huomiota siihen, mikä merkitys kielellä on omassa elämässä. Tavoitteena on, että opiskelija hahmottaa omia kielen oppimisen tarpeitaan ja tavoitteitaan – löytää oman suomen.

 

 

 

Contents

 

 

 

 

Format:PDF,MP3
Size: 92 MB
Pages:130
Date:2018

 

 

 

DOWNLOAD

Oma suomi 1 PDF,MP3

 



 

 

 

 

 

Related Posts

Oma suomi 2

 

 

Exit mobile version